Sen piti olla pikainen uintireissu.
Muutama päivä meni jo siinä, että sain veneen klo. 3.00 Utön edustalle, silloin piti tuulen kääntyä ja pohjoistuuli kuljettaisi meitä hienosti kohti Gotska Sandötä. Tuli se matalapaine ja tuulikin sitten kunnolla. Kuka hullu lähtee matalapaineen tullessa? Me pojan kanssa, uimaan. Ja miten kävi.
Olimme siis tasan kolmelta Utön ulkopuolella ja tuuli virisi hiljalleen. Niin kuin monasti ennenkin, ei alkuun saatu kunnolla tuulta. laitettiin myötätuulipurje virsikirjalle ja puomitettiin heikompi puoli. Näin purje pysyi jotenkin vedossa, sillä emme jaksaneet ison kanssa pelata, kun se ei näin heikolla tuulella pysyisi muodossaan. Se oli sellaista rauhallista menoa ja mietinkin jo tunnin kuluttua, että moottorillako pitää mennä. Muuten hyvä, mutta ei tankattu tarpeeksi, joten moottorilla mennään nyt vain hätätapauksessa ja lyhyen matkaa.
No tuuli alkoi viriämään, mittarilukemat nousivat tasaisesti ja kohta lukemat olivat 16-19 m/s takatuulta ja vauhtimme parhaimmillaan yli kymmenen solmua. Kumivene rullasi takana, mutta ei kauaa. Vene heitti nurin ja pohjalevy katosi aaltoihin. Sain veneen köyttä lyhennettyä ja ajattelin sen auttavan. No ei auttanut, nyt sukelsi koko vene, kokonaan pinnan alle ja vauhti oli huimaa, sekä aallot isoja. Tosituuli huiteli jo 21 m/s ja Estonia kävi mielessä, mutta hätää meillä ei ollut. Proaina kynti merta kuin panssarilaiva, vakaasti ja vauhdilla. Jossain kohtaa yritettiin ottaa puomia pois, mutta ei uskallettu kun se taipui niin paljon, että ei uskallettu mennä lähellekkään. Jos se puomi olisi siinä tuulessa katkennut, niin palat olisivat lävistäneet miehen helposti. Purje alkoi repeilemään, mutta ei mitenkään pahasta paikkaa, muutamia reikiä tuli sinne tänne, mutta meno vain parani. Laastari korvan taakse ja muutama pallo perään vakaannuttamaan kulkua ja saatiin se kumpparikin pois ja sidottua veneen taakse. Oli siitä kumiveneestä hävinnyt vielä puhallettava kölimakkara, mutta muuten oli vielä ehjä.
15 tuntia Utön jälkeen koukattiin Gotska Sandön taakse ja haettiin ankkuripaikkaa. Ei muuten löydetty suojaisaa paikkaa ja niin jatkettiin purjeiden vaihdon, sekä pikku lounaan jälkeen kohti Gotlantia. Suunta nyt kohti Farötä, Gotlannin pohjoiskärkeä. Matkalla meitä lähestyi laivan valot monestakin suunnasta ja paikkaamme huudeltiin radiossa. Minä sitten väsyneenä koittamaan englannin kielellä että kuka ja minne ja miksi ja niin edelleen. Ruotsin armeja siellä kyseli. Toiset valot yritti ajaa päälle ja siinä sitten sen laivan kipparin kanssa väistöä suunnitellessa käännyin vielä väärään suuntaan. Onneksi oli laivan kapteeni hereillä, minä kun olin vain puoliksi ja Niki oli melkolailla pois kuvioista. Meni kyllä nuo hommelit nyt arvosanalla "ehdot", että vitutti jälkeenpäin. Saavuttiin sitten pimeässä kohti yhtä lahtea. Sisään vaan ja hiukan suojaan tuulelta ja ankkuri alas ja häly päälle ja maaten. Aamulla herättiin rauhalliseen keinuntaan ja mitä upeimmalla rannalla seireenien lauluun....no ilman laulua. Uitiin ja sukelleltiin, käytiin maissa ja grillattiin ja nukuttiin vielä yö ennen paluumatkaa. Upea paikka ja hyvä pito ankkurilla, hienoa hiekkaa. Bongattiin joku punkkeri ja lampaita ja lehmiä. Uimarannalla ei vielä kovin montaa ihmistä näkynyt.
Takaisin kotiin
Se pohjoistuuli ei sitten taas meidän tuurilla lähtenyt minnekkään kahteen viikkoon, joten paukutettiin ensin luoteeseen, Ruotsin rannikolle. Niin kova oli taas tuuli, että joku lentokone meni parikertaa melkein mastoja hipoen ja katseli varmaan ihmeissään että kuika hullu. Oli kyllä upeaa menoa, hätää ei ollut ja vauhtia oli tarpeeksi. Rannikon läheisyydessä mentiin iltasella yhtäsoittoa Lökholmenin vakiosatamapaikalle. Siellä odoteltiin, mutta kun ei tuule oikeasta suunnasta
